maanantai 25. elokuuta 2014
tiistai 19. elokuuta 2014
Värimalleja
Tässä käsitellään kahta eri värimallia. Tekstit Wikipediasta koska yolo eikä kukaan kieltäny(??).
RGB (Red, Green, Blue)
RGB (Red, Green, Blue)
RGB-värimalli on väritila, jossa eri värejä muodostetaan
sekoittamalla keskenään punaisen, vihreän ja sinisen väristä valoa. Värimallin
nimi juontuu näiden päävärien englanninkielisistä nimistä: red, green, ja blue.
Tällaista värillisiä valoja yhdistelevää värimallia kutsutaan additiiviseksi,
mikä on vastakohta esimerkiksi painotekniikassa käytetylle subtraktiiviselle,
värejä valosta vähentävälle, värimallille. RGB-värimallia käytetään värien
esittämiseen muun muassa tietokoneessa ja televisiovastaanottimessa, joiden
näyttölaitteiden pikselit muodostuvat punaisen, vihreän ja sinisen värisistä
valonlähteistä.
Kuvatiedostoja käsitellään yleensä RGB-väritilassa.
RGB-värikuvatiedosto muodostuu kolmesta värikanavasta. Näytöllä kanavat näkyvät
punaisina, vihreinä ja sinisinä pisteinä, havaittava väri syntyy näiden
pisteiden yhteisvaikutuksesta. Käytettäessä 24 bitin bittisyvyyttä, eli 8
bittiä osaväriä kohden, joka on digitaalisissa kuvissa eniten käytetty
bittisyvyys, jokainen kuvapiste voi esittää 256 erilaista kirkkaustasoa kutakin
kolmea osaväriä kohti. Kaikki väriyhdistelmät (256 × 256 × 256) voivat tällöin
muodostaa 16 777 216 erilaista väri-kirkkausyhdistelmää.
Digitaalikamerat tallentavat kuvatiedostot yleensä
sRGB-väriavaruudessa. Ammattilaiskameroissa väriavaruudeksi voidaan valita
muukin väriavaruus. sRGB-väriavaruus vastaa näytön asetuksista löytyvää
sRGB-väriavaruutta. sRGB on määritelty vuoden 1996 monitorien väritoistolle,
mutta myös nykyiset CRT- ja nestekidenäytöt sekä digitaalikamerat ja tulostimet
noudattavat sRGB-standardia. Ammattikäytössä sRGB-väriavaruutta pyritään
yleensä välttämään, koska se ei kata kaikkia värejä (etenkään sinivihreitä),
jotka voidaan esittää CMYK-mallilla.
Skanneri saattaa tehdä kuvatiedostoon värihunnun, jolloin
jotkut RGB-väreistä korostuvat kuvassa. Värihuntu poistetaan kuvaan jätetyn
harmaakortin ja kuvankäsittelyohjelman harmaan pipetin avulla. Myös
digitaalikamerat tallentavat kuvan RGB-muodossa. Kameran ottama kuva on
kennolla yleensä ns. Bayer-RGB-muodossa, josta luodaan normaali RGB-kuva
erilaisten algoritmien avulla.
CMYK (Cyan, Magenta, Yellow, Key)
CMYK on yksi kuvatiedostoissa ja painotuotteissa
käytettävistä väritiloista. Lyhenne CMYK tulee englannin sanoista Cyan
(syaani), Magenta (magenta), Yellow (keltainen) ja Key (avainväri eli musta).
Väriavaruus tarkoittaa niitä värejä, joita käytetään sekä valokuvia että
piirustuksia tallennettaessa, esitettäessä, tulostettaessa ja painettaessa.
Kun kuva tallennetaan kuvankäsittelyohjelmassa
CMYK-väritilassa, jokaiseen kuvatiedoston pikseliin tallentuu neljän värin
voimakkuustiedot - syaanin (vaalea sininen), magentan (sinertävä punainen),
keltaisen ja mustan värin voimakkuus.
CMYK on subtraktiivinen väriavaruus: esimerkiksi
paperipinnalle painetut CMYKin osavärit estävät osaa valosta heijastumasta
silmään, ja silmä havaitsee valoon jäljelle jääneen värin. Silmä näkee
väripinnan sitä tummempana mitä enemmän väriä on käytetty.
Kuvia tallennetaan CMYK-muodossa yleensä vain tulosteissa ja
painotuotteissa käyttämistä varten, koska CMYK-väriavaruus ei sovellu
esimerkiksi kuvien näyttämiseen tietokoneen näytöllä. Tietokoneiden näytöt
käyttävät yleensä kolmiväristä RGB-värimallia. CMYK on yleisistä
väriavaruuksista suppein, eli sillä voidaan muodostaa vähiten erilaisia värejä.
Laajin on puolestaan LAB, jota käytetään laajuutensa vuoksi usein välitilana
muunnoksissa eri väriavaruuksien välillä.
CMYK-avaruuden perusvärit on valittu kuvien paperille
painamiseen soveltuviksi. Tätä väriavaruutta käytetäänkin pääasiassa
painotuotteissa, jolloin puhutaan neliväripainosta.
Kukin neljästä osaväristä painetaan paperille erikseen.
Värien voimakkuutta säädetään muodostamalla väreistä tiheässä olevia
rasteripisteitä, jotka peittävät vain osan painettavasta paperipinnasta.
Rasteroinnin avulla neljällä perusvärillä saadaan aikaan periaatteessa
miljoonia erilaisia värisävyjä. Käytännössä paperille painettuina ihmissilmälle
erottuvien erilaisten sävyjen määrä on enintään joitakin tuhansia.
Yleensä neliväripainossa valokuvat painetaan rasteroituina
ja tekstit kompaktilla eli sadan prosentin väripinnalla. Teoriassa musta
voidaan muodostaa käyttämällä sata prosenttia syaania, magentaa ja keltaista.
Jotta väriaineet toimisivat käytännössä, joudutaan niiden puhtaudesta
tinkimään. Kun yksi tai useampi väriaineista ei ole sataprosenttisen puhdas,
osa valosta heijastuu imeytymisen sijasta. Tämän takia kolmivärinen musta on
yleensä samean ruskea. Musta painetaan kuitenkin erillisellä mustalla osavärillä,
jolloin painotulos on parempi.
Tyypillisin neliväripainon laatuongelma on kohdistusvirhe.
Tällöin neljä osaväriä eivät painoprosessissa osu täsmälleen samaan kohtaan
paperia, ja painotuloksesta tulee suttuinen ja "liikahtaneen"
näköinen.
Kuvatulva
Teknisen reproduktion eräs historiallinen seuraus on
meitä ympäröivän maailman
kuvien määrän huomattava kasvu- kuvatulva. Vain sata
vuotta sitten kuva oli
huomattavasti harvinaisempi osa ihmisten arkea kuin
nykyisin. Tänään ihmiset
viettävät kuvien parissa merkittävän osan päivittäisestä
elämästään.
Kuvatulvan on arveltu aiheuttavan niiden merkityksen
vähentymisen
(merkitysinflaatio). Yleistyessään kuvat myös väistämättä
tulevat yhä
ideologisemmiksi, kun kuvallinen viestintä globalisoituu
ja koskettaa erilaisia
kulttuureita. Esim. kuva ideologisten taisteluiden
välikappaleina : 2005-2006
Muhammad-pilapiirrosjupakka tai Tallinnassa 2007 kiista
Pronssisoturi-patsaan
Kuva on sekä taiteen että viestinnän kieli. Kuva herättää
ihmisen uteliaisuutta,
jonka takia se voi myös selkiyttää, havainnollistaa ja
tehdä asioita kiinnostavaksi.
Esim. yrityskuva ei tarkoita ainoastaan yrityksen
graafista asua, vaan se on nykyisin johdonmukainen osa viestintästrategiaa, johon kuuluvat
niin yrityksen toimitilat, tuotteiden jakelu kuin sisäinen viestintäkin.
Kuva ja sana voivat toimia tehokkaasti yhdessä. Graafinen
suunnittelu auttaa katsojaa
tulkitsemaan viestejä. Kuvitus eli illustraatio
tarkoittaa kuvalajia, jolle on ominaista
se, että aiheena oleva kertomus on ensisijainen
verrattuna kuvan muotoon tai tyyliin.
Kuvitus on harvoin täysin itsenäinen teos, vaan se
liittyy läheisesti tekstiin. Kuvitus ja
visualisointi havainnollistavat tai elävöittävät yleensä
sellaisia asioita, joita on vaikea
kuvittaa muilla graafisilla esityksillä tai valokuvilla.
Kartat, graafiset esitykset ja kirjaimet ovat myös osa
kuvallista viestintää, kuten
taitto, ladonta ja ortografia eli oikeinkirjoitus.
Voidaan väittää, että ihminen lukee
katsomalla sanakuvia ja käsitys niiden selkeydestä on
jokaisen kirjoittajan vahvuus.
Tässä mielessä kuvallisen viestinnän osaamisella on
varsin suuri kysyntä, sillä tänään
kaikki kirjoittajat ovat myös jossain määrin typografeja,
latojia ja taittajia.
Kuvallinen viestintä on joukkoviestintää, mutta sen
historia eri tyyli- ja aatesuuntineen on usein varsin lähellä muuta kuva- ja
taidehistoriaa. Monet graafisen suunnittelun ammattilaiset pitävätkin
kuvataidetta ja taidehistoriaa ammatillisen innovaation lähteenä.
Tietokoneohjelmien, pelien, internetin ja älypuhelimien
myötä erilaiset
käyttöliittymägrafiikat ja infografiikat ovat
yleistyneet.
Lähde: wikipedia
Kuvan digitalisoituminen
Analoginen ja digitaalinen ovat tietotekniikan
käsitteitä, joilla kuvataan
informaation välittymistä. Kuva voidaan tallentaa
analogisin tai digitaalisin
menetelmin ja se voidaan synnyttää, siirtää ja sitä voi
muokata näillä
järjestelmillä. Kuvan muuttaminen digitaaliseksi
tarkoittaa sitä että analoginen kuva muutetaan tietokoneen ymmärtämään
muotoon eli numeraalisiksi arvoiksi.
Digitaaliset kuvat alkoivat yleistyä erilaisten
kuvankäsittely- ja kuvanteko-
ohjelmien kehityttyä. Digitaalisen kuva-aineiston määrä
kasvoi
1980-luvulta alkaen, kun kuvanlukijat eli skannerit sekä
digitaaliset
valokuvauskamerat sekä myöhemmin digitaaliset
videokamerat ilmestyivät
kulutustavaramarkkinoille.
Nykyisin kuvia ei ainoastaan muuteta digitaalisiksi vaan
ne luodaan suoraan
valokuvaamalla, piirtämällä tai mallintamalla
digitaalisiksi.
Digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen on kuvan
prosessointia, jossa
käsitellään pikseleitä käden kontrolloimana. Syöttölaite
voi olla hiiri,
joka sopii huonosti piirtämiseen tai stylus eli piirrin,
joka yhdistetään
piirustuslaudan (piirustuslevy, digitointipöytä) kautta
tietokoneeseen.
Industrialismin aikana kehitettiin kuvan reproduktio- eli
monistamiskeinoja,
jotka mahdollistivat niiden esittämisen yhä tarkemmin ja
tehokkaammin.
Erilaisten painotekniikoiden ja vuonna 1826 keksityn
valokuvauksen
käyttöönotto alkoi yleistyä 1800-luvun lopulta alkaen.
Digitalisoituminen aiheuttaa muutoksia juuri kuvan
reproduktion suhteen.
Digitaalisten kuvien tekeminen, vertaaminen, siirtäminen,
muokkaus,
kopiointi ja julkaiseminen on nopeampaa ja helpompaa kuin
aikaisemmin.
Tietokoneistuminen muuttaa kuvan tekemisen välineitä ja
prosesseja lähes
kaikilla kuvallisen viestinnän ammattialoilla, kun
tietokoneesta on tullut yksi kuvan tekemisen apuväline muiden rinnalle.
Vektorigrafiikka
Vektorigrafiikka on tietokonegrafiikan muoto, joka perustuu koordinaatistoon sidottuihin objekteihin, kuten polygoneihin, ympyröihin, kaariin ym. matemaattisesti määritellyistä alkioista. Objektit esitetään koordinaatein sekä matemaattisin funktioin, mikä mahdollistaa kuvan koon sekä muodon muokkaamista ilman, että sen laatu huononee silminnähden tai muutenkaan. Kuvan tallennuskoko ei riipu pikseleistä vaan yksityiskohtien määrästä, ja tästä syystä tallennuskoko on yleensä bittikarttakuvia pienempi. Vektorigrafiikka ei juurikaan sovi valokuvien käsittelylle, mutta esimerkiksi simppelit muodot ja ääriviivat onnistuvat hyvin. Vektoria ja bittikarttaa voidaan kuitenkin yhdistää.
Rasterikuvan (bittikartta) muuttamista vektorimuotoon kutsutaan vektoroinniksi.
Vektorigrafiikassa käytettäviä tiedostomuotoja ovat mm. PDF (Portable Document Format) ja PS (Postscript). Myös SVG (Scalable vector Graphics) on nousussa.
Tunnetuimpia ja suosituimpia vektorigrafiikassa käytettäviä ohjelmia ovat mm. Flash, Freehand, Adobe Illustrator, Corel Draw, InDesign ja Inkscape.
http://nabhan.deviantart.com |
http://jeremyyoung.deviantart.com |
Rasterikuvan (bittikartta) muuttamista vektorimuotoon kutsutaan vektoroinniksi.
Vektorigrafiikassa käytettäviä tiedostomuotoja ovat mm. PDF (Portable Document Format) ja PS (Postscript). Myös SVG (Scalable vector Graphics) on nousussa.
Tunnetuimpia ja suosituimpia vektorigrafiikassa käytettäviä ohjelmia ovat mm. Flash, Freehand, Adobe Illustrator, Corel Draw, InDesign ja Inkscape.
http://jsmarantz.deviantart.com |
Bittikarttagrafiikka
Bittikarttagrafiikka on yleinen digitaalinen kuvanesitysmenetelmä tietotekniikassa. Tällä menetelmällä tehtyjä kuvia kutsutaan bittikarttakuviksi, rasterikuviksi ja pikselikuviksi. Kuvat muodostuvat pikseleistä eli väripisteistä, joiden värimaailma on hyvin laaja; mahdollisuuksia löytyy jopa yli 16,7 miljoonaa.
Bittikarttagrafiikkaa käytetään esimerkiksi valokuvien digitaalisessa tallennuksessa ja erilaisten kuvien ja kaaviodien esittämisessä netissä. On suositeltavaa tehdä suurikokoisia bittikarttakuvia, jotta niiden muokkaus ja käyttö tulevaisuudessa olisi kätevämpää. Bittikarttakuvien tiedostokoko on pakkaamattomana suuri, mutta esimerkiksi JPEG-muotoon tallennettaessa koko kutistuu huomattavasti. JPEG on tarkoitettu lähinnä valokuville, eikä se sovellu kovin hyvin esimerkiksi piirroksille. PNG ja GIF ovat myös pakattuja tiedostomuotoja, mutta ovat kooltaan JPEG:ä suurempia. Pakkaamattomia muotoja ovat mm. BMP ja TIFF.
Bittikarttakuvan laadun määrää kaksi ominaisuutta: pikseliresoluutio ja värisyvyys. Näiden lisäksi mahdollinen häviöllinen kuvanpakkaus (JPEG) vaikuttaa lopulliseen kuvanlaatuun.
Pikseliresoluutio kertoo pikseleiden määrän korkeus- ja leveyssuunnassa ja sen yhteyteen toisinaan liitetään myös värisyvyys; kuvan todellista resoluutiota ei voida parannella jälkikäteen, suuren kuvakoon avulla kuvaa voi pienentää ja suurentaa mutta se ei takaa tarkkaa lopputulosta.
Värisyvyys ilmaisee kuinka monta bittiä käytetään värin esittämiseen pikseliä kohden; nykyään värisyvyys on lähes aina 24 bpp (bittiä per pikseli) eli kolme tavua pikseliä kohden, yksi kullekin RGB-komponentille.
http://deertrot.deviantart.com |
Bittikarttagrafiikkaa käytetään esimerkiksi valokuvien digitaalisessa tallennuksessa ja erilaisten kuvien ja kaaviodien esittämisessä netissä. On suositeltavaa tehdä suurikokoisia bittikarttakuvia, jotta niiden muokkaus ja käyttö tulevaisuudessa olisi kätevämpää. Bittikarttakuvien tiedostokoko on pakkaamattomana suuri, mutta esimerkiksi JPEG-muotoon tallennettaessa koko kutistuu huomattavasti. JPEG on tarkoitettu lähinnä valokuville, eikä se sovellu kovin hyvin esimerkiksi piirroksille. PNG ja GIF ovat myös pakattuja tiedostomuotoja, mutta ovat kooltaan JPEG:ä suurempia. Pakkaamattomia muotoja ovat mm. BMP ja TIFF.
http://westlylafleur.deviantart.com |
Pikseliresoluutio kertoo pikseleiden määrän korkeus- ja leveyssuunnassa ja sen yhteyteen toisinaan liitetään myös värisyvyys; kuvan todellista resoluutiota ei voida parannella jälkikäteen, suuren kuvakoon avulla kuvaa voi pienentää ja suurentaa mutta se ei takaa tarkkaa lopputulosta.
Värisyvyys ilmaisee kuinka monta bittiä käytetään värin esittämiseen pikseliä kohden; nykyään värisyvyys on lähes aina 24 bpp (bittiä per pikseli) eli kolme tavua pikseliä kohden, yksi kullekin RGB-komponentille.
Digikameroista puhuttaessa puhutaan megapikseleistä eli bittikarttakuvan kaikkien pikselien lukumäärää. Mitä alempi arvo on, sitä vähemmän pikseleitä. Pikselitiheyttä (painetun kuvan tarkkuutta) käytettäessä kuvanlaadun mittarina megapikselit ovat kuitenkin harhaajohtava tapa ilmaista kuvanlaatua verrattuna pikseliresoluutioon.
http://kingcromb.deviantart.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)